
PALVELUMME
Katon ja sadevesikourujen puhdistus
Katto ja sadevesikourut suositellaan puhdistettavaksi säännöllisin väliajoin. Perushuolloksi riittää usein säännöllinen puhdistus ja sammaleen poisto.
Lumityöt ja hiekoitukset
Lumityöt, lumenpudotukset, jään poistot sekä hiekoitukset ammattiaidolla.
Nurmikon istutus ja leikkuu
Tarvitsetko nurmikon leikkausta vaikkapa koko kesän ajaksi? Siistimme siimaleikkurilla myös pienetkin kulmat. Kylvämme samalla uuden nurmikon kuolleen tilalle ja poistamme nurmikossa kasvavan sammaleen.
Pensaat, oksat ja omenapuut
Useimmat pensaat ja omenapuut leikataan mieluiten varhain keväällä.
Kivetysten pesu
Tavanomainen lika ja roskat poistetaan säännöllisesti harjaamalla, lehtipuhaltimella puhaltamalla tai pesemällä kivetys aika ajoin. Likatahrat lähtevät parhaiten tuoreeltaan. Päällysteeseen sitkeästi tarttuneen ja imeytyneen lian poistoon voidaan käyttää apuna painepesuria.
Tavaroiden nouto/poisvienti
Noudamme tarvittaessa huonekalut, kodinkoneet, sähkölaitteet ja muut tavarat sopimuksen mukaan esimerkiksi kodista tai toimistoilta. Noutopalvelumme sisältää tavaroiden kantamisen, poisviennin sekä jätemaksut.
Purkutyöt
Purkaminen käy meiltä kätevänä kokonaispalveluna. Tämä tarkoittaa, että hoidamme kaikki purkamiseen liittyvät toimenpiteet: sekä itse purkutyön että rakennusjätteen asianmukaisen poisviennin vastaanottopaikkoihin.